Yksi ajatus japanista

Japani on ollut kertakaikkisen hämmästyttävä paikka. Vaikka kuinka yritin muodostaa mielikuvia siitä etukäteen ne joutavat romukoppaan välittömästi joka hetkisissä kokemuksissa. Esimerkkinä on siisteys. mistään ei meinaa löytyä roskakoreja ja kaikkialla on todella siistiä. Ystäväni baarin WC on päällystetty hienolla karvaisella kankaalla istuin reunustoja myöten ja jokaiseen WC:hen mentäessä vaihdetaan sandaalit jalkaan. Siisteyttä siis teroitetaan ja se on kaikkien velvollisuus ja kaikki noudattavat näitä sääntöjä yhteisen hyvän nimissä.

Kaikki pyritään tekemään tietoisesti siten että kaikilla on hyvä olla. Itsellä ja muilla. Tämän tuntee kaikissa yksityiskohdissa joka hetki. Jotta ulkoinen maailma voi voida hyvin niin myös sisäisen maailman on oltava kunnossa. Kumpaakaan ei pidä laiminlyödä vaan nämä kaksi maailmaa pyrkivät koko ajan löytämään tasapainon ja olemaan yksi suuri kokonaisuus. Minusta tuntuu jopa vaikealta uskoa kokemaani, mutta tällainen on yhteiskunta joka luottaa toisiinsa.

Haiku

” Et voi ottaa sitä kiinni, etkä päästä eroon siitä
kun et voi saada sitä, saat sen
kun puhut se on hiljaa, kun olet hiljaa se puhuu”

Mikä minua kiinnostaa Japanissa?

Zen ja kulttuuri. Nintendo, Ninjat ja Satori. Hattori Hanzo, toyoyta ja kawasaki. Sinosfääri eli Japaninkielinen kirjoitus jossa kirjoitukselle on myös visuaalinen merkitys ja rummut ja musiikki. Pudo ja Judo, mutta etenkin Sumo ja Zenzeit.

Nyt keskityn kuitenkin kertomaan sen mitä minulle tarkoittaa Haiku.

” Ikuinen lampi
sammakko hyppää siihen,
molskis”

Tämä, ehkä legendaarisin haiku, on kertonut minulle universumin salaisuuden. Siinä hetkessä yllättäen sammakko hyppäsi tähän kaltioon.  Vajotessaan kohti pohjaa sammakko piti täysin liikkumattoman pystyasennon siten, että räpylät ja pää kurottivat kohti taivasta. Laskeutuessaan mättäälle vajaan metrin syvyyteen se istui ja oli. Frog being like Human being. That was Satori in the moment! THE ja that, se on se.

Haiku on minusta yksinkertaisin, mutta jaloin kirjallisuuden muoto maailmassa. Se vaikutta helpolta, ikään kuin se ei olisi taiteilijan luoma, vaan suorastaan luonnon tuote. Kun on tottunut länsimaiseen runouteen tai tarinan kerrontaan Haiku tulee jonkinlaisena shokkina. Se vaikuttaa ikään kuin se olisi vain runon palanen. Se ei herätä tunnetta siitä, kuinka valtava omistautuminen voi olla taideteoksen takana. Se vaikuttaa ikään kuin se olisi keskeneräinen työ.

Mutta kun tutkit Haikua lähemmin huomaat, että se sisältää ehkä harvinaisimman taiteellisen hyveen.  Hyve joka on tieto siitä että osaa lopettaa oikealla hetkellä. Ymmärryksen siitä milloin on sanottu tarpeeksi.

Tämä ei ole ainoastaan taiteen salaisuus vaan ehkä koko elämän salaisuus.

Haiku ei niinkään pyri näyttämään minkään monimutkaisen symbolismin taakse kätkettyjä piiloviestejä vaan sen hienous on sen suoruudessa. Se on saanut inspiraationsa Japanissa harjoitetun buddhalaisuuden- muodosta nimeltä ZEN.

Kun tajuat että kaikki suuret uskonnot sisältävät valtavasti enemmän tekstejä kuin esimerkiksi biologian tietosanakirjat ZEN tulee tarjoamaan sinulle helpotuksen. Se ei sisällä ideoita, uskomuksia, opetuksia eikä symbolismia. Sitä voidaan kutsua uskonnoksi joka ei ole uskonto, joka välittömästi on uskonto kuin näin todetaan. Religion of no religion.

Niin kuin eräs zen-mestari sanoi. Jos haluat nähdä sen katso sitä suoraan, mutta heti jos alat ajatella ja analysoida sitä missaat pointin. Näin ollen kaikki tavat yrittää kertoa zenistä vievät pois siitä. Ja tämä kertomus on turha!

”one remains, many change in past,
heavens light forever shines,
Earth shadows fly

Life, like a dome of many colored glass
Stains the white radiance of Eternity,
Until death shutters it to fragments”

Oliko edellinen Haiku? Jos ei niin mikä on?